Jääkiekko, off season treeniryhmä kesällä 2022, 2004-2010 syntyneille

Jääkiekko pelinä on nopeutunut valtavasti viime vuosina, joten silloin pelaajilta vaaditaan enemmän ja enemmän myös fyysisiä ominaisuuksia.

Jääkiekko on lajianalyysiin perusten nopeus – voima – kestävyys – taitolaji

750,00 € / kk sis. alv 14,00 %

Varsinkin juniorijoukkueissa on aikaisempina vuosina pärjätty pelkällä taidolla jopa B- junnuihin saakka, mutta tämän päivän jääkiekossa se ei enää ole mahdollista. Taidon lisäksi pelaajat ovat entistä nopeampia ja voimakkaampia vastaten nykyaikasen jääkiekon vaatimuksia.

Miksi fysiikkaharjoittelu on tärkeää?
Jääkiekossa tarvitaan lajianalyysin mukaan nopeutta, voimaa ja kestävyyttä.

Nopeutta tarvitaan suunnanmuutoksissa ja varsinkin ensimmäisten luistelupotkujen aikana. Räjähtävillä ensimmäisillä potkuilla suhteessa vastustajaan saat tarvittavan tilan joko laadukkaaseen laukaukseen tai syöttöön.

Suhteellista voimantuottoa tarvitaan mm. luistelussa, absoluuttista voimantuottoa taas mm. laitakamppailussa ja laukomisessa. Aerobista kestävyyttä tarvitaan mm. vaihtojen välisessä palautumisessa ja siinä, että jaksaa harjoitella ja palautuu riittävässä ajassa ennen seuraavaa harjoitusta.

Miksi pienryhmäharjoittelua?
Joukkuelajien harrastajat ovat tottuneita toimimaan ryhmissä. Pienryhmissä saat yksilöllistä valmennusta, joka mahdollistaa optimaalisen kehityksesi. Ryhmän positiivinen paine ja keskinäinen kilpailu edesauttaa koko ryhmän kehittymistä. Porukalla tekemällä kovatkin harjoitukset tuntuvat mielekkäämmiltä.

Mitä hyödyt?
Huippuammattilaisen valmennuksessa olet tulevalla kaudella nopeampi luistelija, vahvempi kamppailija ja lauot kovempaa. Lisäksi parantuneen aerobisen suorituskyvyn kautta jaksat koko pitkän kauden ja olet parhaimmillasi kevään ratkaisupeleissä.

Valmennukseen kuuluu

  • Fysiikkaharjoittelu pienryhmissä 8 kertaa vko, yht 40 kertaa
  • Ravintoneuvonta
  • Harjoitusohjelma 5 vkon ajalle (oikeus ohjelmaan eliniäksi)
  • Valmentajan sähköposti tai What´s Up tuki

Valmennuksen sisältö ja aikataulu

  • Hinta 750€
  • Kesto 5 vkoa, 27.06. - 31.07.2022
  • Yhteisharjoitukset pääasiassa Kuntomon huippu-urheilu keskuksessa Linnakankaalla
  • Ryhmän koko noin 10-15 hlöä
  • Valmentajat: Markus Seikola, Seppo Urpilainen

Markus Seikola
Olen entinen jääkiekkoammattilainen, yli 700 ottelun aikana (Liiga, SHL) opin oheisharjoittelun merkityksen jääkiekkoilijalle. Uran jälkeen olen tehnyt uran fysiikkavalmentajana jääkiekkoilijoiden parissa.
Lue lisää tästä!

Seppo Urpilainen
Työskentelen fysiikkavalmentajana, mikä on intohimoni. Valmennusfilosofiani perustuu viimeisimmän tutkimusnäytön hyödyntämiseen, luovuuteen, tinkimättömään asenteeseen ja vuosikymmenien kokemukseen tuloksia aikaansaavasta fysiikkavalmennuksesta. Valmennuksen perustana on aina lajianalyysi.
Lue lisää tästä!